sunnuntai 31. elokuuta 2008

Maalaushommia

Nyt vihdoin säiden haltijat olivat meille suosiollisia ja viikonlopuksi saimme kaksi sateetonta päivää (tosin lauantai-illalla tuli pieni sadekuuro), joten pääsimme vuokratun henkilönostimen kanssa tositoimiin. Saimme myös talkooavuksi ja hupulaiseksi Karin.


Mari maalasi koko viikonlopun talon yläseiniä ja räystäslautoja paikoista, joihin ei telineillä yllä. Minä ja Kari taasen maalasimme tallin sekä talliin tulevia räystäslautoja jo valmiiksi telineillä.


Kuvat puhukoon puolestaan:








Sunnuntai-illalla ehdin vielä laittaa viemärin tuuletuksen ja radon-putken läpiviennit katolle.




Tässä Karin ja minun maalauksen tuotoksia.



Tallikin sai maalipeitteen


Talon julkisivu näyttää upealta Marin maalauksen jäljiltä. :-)





Tälläisellä laitteella sitä pääsee vaikka minkälaisiin korkeuksiin.


Viime keväänä kaadetut kymmenkunta puuta ja niistä sahatut pölkyt jäivät maahommien aikaan maakasan taakse ja ovat odottaneet siitä saakka, että joku ne pinoaisi parempaan paikkaan ja maakasa päästäisiin levittämään takapihalle. Nyt kun oli pari riuskaa miestä tontilla, niin Karin kanssa heiteltiin kaikki pölkyt kasan yli terassin viereen. Monia tyylejä tuossa koitettiin, mutta sivukautta heittäminen todettiin parhaaksi. :-)


Ja samalla kertaa sitten pinottiin pölkyt terassille odottamaan takapihan raivausta. Yllättävän nopeasti tuo määrä siirtyi kahteen pekkaan maakasan takaa terassille - reilu pari tuntia siihen meni.

ISO KIITOS KARILLE, että tulit apuun! Viikonloppu vierähti mukavasti touhutessa ja Kummeli-vitsiä laukoessa. :-)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Komeelta näyttää! Hyvä, että ilmat joskus on jopa suotuisia...

Terkkuja, Juuli ja äippä

Mari kirjoitti...

Onneksi nyt on ollut jo kaksi viikonloppua kuivempaa, maalaushommia riittää vielä. Mennyt viikonloppukin huhkittiin sekä maalausten että villojen laiton parissa.

Toivottavasti ootte päässeet Jaalassa puimaan pelloilta viljat pois?! Terkkuja koko porukalle sinne, erityisesti kummitytölle. :-)

T. Mari ja Jaakko