torstai 26. helmikuuta 2009

Viimeiset kuulumiset

Niin se vain on, että kaikki päättyy aikanaan. Meidän osalta rakennusurakka on nyt taputeltu ja tästä alkaa se loputon omakotiasujan riemu: pihatyöt, talon ylläpitohommat jne. Eli loppuelämän savottahan tässä on edessä, mutta kaikki on varmasti sen arvoista.

Kaiken kaikkiaan talonrakentaminen oli varsin mukava kokemus. Työläshän mennyt vuosi on ollut, mutta sitäkin antoisampi. Olimme onnekkaita siinä mielessä, että meillä ei ollut mitään ongelmia projektin aikana - kaikki sujui hyvin ja niin kuin oli suunniteltu. Suunnittelu ja aikataulutus onkin tärkeitä asioita tällaisessa hommassa ja ilman Jaakkoa ja hänen täsmällisyyttään ei tästä touhusta olisi tullut mitään.

Meillä oli onni saada myös hyvät ammattimiehet raksalle. Timpuri Eero ansaitsee papukaijamerkin, hän teki aivan uskomattoman hyvää työtä nopeassa tahdissa. Pauli muurasi tarvittavat seinät, teki hormin ja taikoi meidän toiveidemme mukaisen takan - siitä tuli kerrassaan upea. Kiitokset Mikalle takan piirtämisestä! Vastaava mestarimme Veikko kävi paikan päällä kymmeniä kertoja, neuvoi ja ohjasi, piti huolta tarvittavista asioista. Marko kokeneena rakennusmiehenä antoi neuvoja ja apuja aina kun pyydettiin (kuinkahan monta kertaa Jaakon ja Markon puhelimet on käyneet kuumina? :-)

Isot ja erityiset kiitokset kuuluvat taustajoukoille. Kiitos ja halaus vanhemmille ja sisaruksille - olitte apuna kun tarvittiin ja elitte projektissa mukana!

Eikä sovi unohtaa kavereita ja sukulaisia, olette eläneet hengessä mukana, kiitos!

Yllä olevasta voi päätellä, että talon rakentamiseen tarvitaan enemmän kuin yksi tai kaksi ihmistä. Talofirmalla on myös iso osuus ja olemmekin Talotekoon erittäin tyytyväisiä. Asiat sujuivat jouhevasti ja jälki on ollut hyvää.

Olemme pari viikkoa ihmetelleet, että asutaanko me nyt ihan oikeasti täällä... On ollut outoa istua sohvalla kaikessa rauhassa ja miettiä, mitä seuraavaksi tekisi - ja todeta, ettei tarvitse välttämättä tehdä yhtään mitään. Se kuuluisa viimeinen lista paukahti kiinni keskiviikkoiltana 11. helmikuuta vähän ennen puolta yötä. Tavoite oli, että valmiiseen muutetaan ja tavoitteesta pidettiin loppuun saakka kiinni. Nyt voidaan nauttia työn hedelmistä.

On ollut hienoa huomata, että sivuillamme on ollut niin paljon kävijöitä ja kiinnostus projektiamme kohtaan on ollut valtaisa. Blogin laskuri osoittaa, että viime lokakuun jälkeen (kun laskuri asennettiin) kävijöitä on ollut lähes 2500! Kaikki ajallaan ja nyt on tullut aika päättää tämän tarinan päivitys. Voitto Liukkosen sanoja lainataksemme "Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätämme raporttimme tähän".


Virkistetään muistia muutamalla vanhalla kuvalla:

Tästä lähdettiin liikkeelle. Kuva on otettu helmikuussa 2008. Onneksi emme silloin ymmärtäneet, mikä urakka olisi vielä edessä!


Hymy oli herkässä kun tonttiin kaivettiin meidän kyltti. Nämä olivat nyt meidän maita ja kohta alkaisi talo nousta. Noh, hymy hyytyi välillä meillä molemmilla raksailun aikana. Mutta huumorilla on pötkitty pitkälle. :-)

Toukokuun lopussa oli skeletor eli runko pystyssä.


Tältä näyttää nyt. Tuunaamista riittää ja osa huonekaluista on vielä kaupassa, mutta hankintoja tehdään ajan kanssa harkiten.


Ruokailuerkkeri


Keittiö




Olohuone


Eteinen ja kuisti


Rappuset ovat kyllä täysi 10. Tykkäämme kovasti.

Kodinhoitohuone


Alakerran wc


Pukuhuone


Pesuhuone


Hevisauna

Alakerran työhuone. Kaipaa vielä työpöytää ja -tuolia.

Yläaula/kotiteatterihuone

Vierashuone


Jaakon (työ)huone

Yläkerran wc

tiistai 17. helmikuuta 2009

Muutto suoritettu!

No niin, nyt on saatu sitten muutto suoritettua ja kämppä on kutakuinkin valmis. =) Jotain pientä viilattavaa on vielä, mutta se kuuluisa viimeinenkin lista on kyllä paikallaan. Laitamme varmaankin viikonloppuna tänne vielä kattavan ja blogin päättävän kuvakavalkaadin...

PS. Ja hevisaunakin on nyt avattu virallisesti. Ensimmäinen biisi oli vanhan ja nykyisen suosikin yhdistelmä eli Killswitch Engagen Holy Diver: http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&VideoID=14620102

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Muuttolupa plakkaris

Akaan rakennustarkastaja kävi tänään tekemässä käyttöönottotarkastuksen ja totesi kaiken olevan kunnossa. Eli muuttolupa on taskussa! Eipä ihan vielä kuitenkaan poksautella kuohuvaa, vaan tehdään se sitten kun on saatu muutettua. Siihen ei ole pitkä aika...

Seuraava viikko menee sitten vielä viimeisiä listoja laittaessa ja muuttolaatikoiden pakkaamisessa. Onneksi vuokrakämppä on meillä vielä helmikuun loppuun, joten kaikkea ei tarvitse yhdessä rytäkässä muuttaa. Ihan ensimmäisenä kyllä raahataan sänky Palteelanniitylle, että pääsee näkemään mukavia unia uuteen kotiin!

Kuvia ei tällä kerralla ole laittaa, mutta sen verran voi vielä kertoa, että menneen sunnuntain talonäytös oli menestys. Kolmen tunnin aikana meillä kävi n. 20 perhettä katsomassa taloa. Näyttö oli kiva kokemus: oli mukava kertoa rakentamista suunnitteleville ihmisille omista kokemuksista ja toivottavasti keskusteluista ja neuvoista oli monelle hyötyä. Toivotamme tsemppiä ja voimia kaikille meillä käyneille tulevaan urakkaan! :-)

lauantai 31. tammikuuta 2009

Valoja katosta, juoksevaa vettä...

Menneen viikon aikana on sähköjä saatu päälle siten, että lähes joka huoneessa saadaan kattovaloa. Samoin vesi juoksee siellä missä pitääkin, keittiö on valmis muutamaa vedintä lukuun ottamatta, kaikki kiintokalusteet on löytäneet muutenkin paikkansa ja sisäovet on asennettu. Nyt lähtee sitten viimeinen kaksiviikkoinen käyntiin nimikkeellä "raksa", sillä muutto on suunniteltu tapahtuvan helmikuun puolessa välissä.

Huomista asuntonäyttöä varten siivoskelimme tänään paikkoja ja napsimme samalla muutaman kuvan.

Keittiössä ei vielä pala valot kuin liesituulettimessa, joten kuva on hieman pimeä. Mutta tuosta saanee jo jotain kuvaa siitä, että köökissä on mukavasti tilaa häärätä. :-)


Olohuoneen ja ruokailuerkkerin/keittiön erottaa ikkuna- ja lasiparioviseinä. Siitä tuli juuri sellainen kuin toivottiin.

Takka sai uutta hohtoa kun spotit saatiin sitä valaisemaan.


Alakerran wc:stä puuttuu vielä peili ja listat. Samoin vetimet pitää laittaa oviin.


Eteisen liukuovikaappi on löytänyt paikkansa.


Yläkerran vessa kaipaa enää peiliä ja ovien vetimiä.


Yläaula. Tästä tehdään ns. kotiteatterihuone, videotykkiliitäntä laitettiin kattoon.
(Madonna-kaverit: Täällä pidetään seuraavat Hard Candy -pippalot :-)

Alun perin meidän makuuhuoneen ja vaatehuoneen väliin oli suunniteltu ihan tavallinen ovi. Mopo lähti tässä kohden käsistä - oviaukkoa suurennettiin ja oven tilalle hankittiin yläkantoisella kiskolla liukuvat ovet. Tyytyväisiä ollaan tähänkin ratkaisuun.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Taas hiukan valmiimpaa

Yläkerran voi nyt sanoa olevan valmis, alhaalla riittää vielä vähän puuhasteltavaa. Tänään on saatu putkimies ja sähkäritkin viimein paikalle ja sitä myöden hanat, wc-pöntöt, loput spotit ja pistorasiat sekä katkaisijat ym. löytävät vihdoin paikkansa. Alkaa pikku hiljaa ottaa päähän ja silmiin nuo ainaiset raksahalogeenivalot, josko sitä pari viimeistä viikkoa saisi seinäpistokkeesta sähköä ja katosta normaalia valoa... Keittiötäkin viimeistellään sillä liesinurkkaus on työn alla. Alhaalta puuttuu vielä eteisen liukuovikomero ja muutama väliovi on laittamatta. Laitetaan näistä sitten kuvia myöhemmin tällä viikolla.

Viikonloppu meni jälleen listoittamishommissa, Jaakko on ahertanut sirkkelin ja viimeistelynaulaimen kanssa. Itse olen siivonnut (kuinkas muuten), viimeistellyt kiintokalusteiden puuttuvat hyllyt paikoilleen, hinkannut saumattuja lattioita puhtaaksi ja peitellyt parkettilattioita. Ensi sunnuntaina meillä on muuten talonäytös: Taloteko halusi pitää meillä "avoimet ovet" ja harkinnan jälkeen tähän suostuimme. Eli lisää vauhtia pitää laittaa hommiin niin, että voi taloaan esitellä.

Tässä taas kuvasatoa:

Jaakon työhuoneeseen hankittiin perinteisempi kaapisto. Siellä on hyvä säilyttää kitaravehkeet, Xboxit ym. kamat. Vetimet pitäisi vielä asentaa.


Jaakon huone ovelta katsottuna. Yläkerran pikkumakuuhuoneisiin laitettiin saman sarjan tapetit. Ikkunaseinä on maalattu, kahdella seinällä on yksivärinen tapetti ja kaltevan katon alla kuviotapettia. Tässä raitaversio....

... ja tässä makuuhuoneessa palloversio. Tänne majoitellaan sitten vieraat jos joku vaikka tulisi meillä käymään talon valmistuttua.


Pallotapettihuoneen liukuovikaapisto ulottuu lattiasta kattoon. Ovet ovat alumiinikehyksellä, valkoista maalattua lasia.


Kodinhoitohuoneen seinän saumaus menossa. Jussi-paita antaa vauhtia hommiin. :-)



Ja sitten se sauna. Lauteet asennettiin viime viikolla, kätevä puuseppä Hämeenkyröstä teki komeat lauteet! Nyt vain kiukaaseen kivet ja saunan ovi paikoilleen. Saunan stereot on testattu - ne toimii. Ja kai se hevibiisikin on jo valittu...

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Loppu jo näkyvissä

Viimeisiä viikkoja viedään rakennuspuuhissa. Yläkerta valmistuu näillä näppäimillä, sillä parketit on asennettu, seinät tapetoitu ja maalattu. Vielä uupuu muutamat kattolistat ja jalkalistat sekä wc-kalusteet, liukuovet ja komerot. Maalaushommat on kaikkineen paketissa (luojan kiitos, sitä nimittäin riitti yhdelle ihmiselle kun ensin maalasin pohjamaalilla kertaalleen ja varsinaisella maalilla kahteen kertaan) ja kaikki lattialaatoitukset tehty. Alakerrasta puuttuu parketti enää olohuoneesta ja työhuoneesta. Iso askel on menty eteenpäin myös kiintokalusteiden kanssa sillä kodinhoitohuone on kasassa, keittiö hyvässä vauhdissa ja vessatkin saadaan kalustettua varmasti ensi viikon alussa. Tässä mennään siis kohti käyttöönottotarkastusta, joka muuten pidetään helmikuun 4. päivä - eli selkeä päivämäärä hommien päättymiselle on tiedossa. Vielä on kuitenkin muutama pitkä ilta ja viikonloppu tiedossa ennen kuin aletaan pakkaamaan vuokrakämpästä tavaroita ja vietetään ensimmäinen yö Palteelanniityllä...

Yläkerran wc:ssä ikkunoiden koristelistat ja kattolistat paikoillaan.


Spotit asennettu eteisaulaan. Spotit valaisevatkin aika monessa tilassa.




Master bedroom eli meidän makkari. Enää jalkalistat puuttuu.


Yläkerran pienemmät makuuhuoneet myös viittä vaille listoitettu.



Jaakko listojen kimpussa, jiirisirkkeli laulaa iloisesti ja jälki on priimaa. :-)



Kodinhoitohuoneen kaapistot asennettu.




Keittiötä kasaillaan parhaillaan. Kivitasojen paikoilleen saamisessa tarvitaankin sitten miesvoimaa, sillä isoin kivipala painaa yli 200 kiloa.
(Tämän jutun kirjoitti sitten Mari =)

tiistai 30. joulukuuta 2008

Asiat etenee

Jälleen on hommia paiskittu. Tosin hieman tuo peukalon tilanne hidastaa työtahtia, mutta onneksi on Reijo ollut hyvänä apuna parketin laitossa ja saunan paneloinnissa. =)

Marikin on jälleen maalannut hyvällä tahdilla ja tunnetun laadukkaalla jäljellä, joten kohta on sekin urakka ohi.

Saimme vihdoin myös portaat, joten nyt loppuu sitten vihdoinkin alumiinitikkaiden käyttö...tuntuu melko luksukselta. =)

Tässä kuvia:




Tälläiset ne portaat nyt sitten ovat. Juuri sellaiset kuin halusimmekin. Muutamat kaiteet vielä puuttuvat, mutta niidenkin asennus on tässä lähipäivinä.

Yläkerrassa on parkettia laitettu siten, että enää tuo iso makuuhuone puuttuu. Eiköhän sekin tässä lähipäivinä tehdä, joten sitten päästään alakerran kimppuun. =)


Tälläinen tuli saunasta. Jonkin verran oli nysväämistä LEDien kanssa, mutta kyllä ne ihan hyvin menivät kun tässä niitä 9 V:n paristolla testailin. Listat ja lauteet enää puuttuu. (Ja ne kaiuttimet =)